Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2017

Hallituksen henkilöesittely: 1. Rahastonhoitaja Emmiina Taivassalo

Tällä kertaa esittelyyn pääsee toista vuotta hallituksessa toimiva Emmiina Taivassalo. Rahastonhoitajan virka on aina kaksivuotinen. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan ja harjoitellaan ja toisena vuonna kun tietää kaikesta kaiken, pääsee opettamaan omaa seuraajaansa.

 

Lukion jälkeen Emmiina opiskeli sisustajaksi, jonka jälkeen hän tuli Lepaalle, koska ympäristöasiat kiinnostivat. Lepaalla rahurimme aloitti koulunsa vuonna 2015 rakennetun ympäristön koulutusohjelmassa. Emmiina on kotoisin Vihdistä.

 
Aiempaa kokemusta oppilaskuntahommista Emmiinalle ei ole ennen Lepaan oppialaskuntaa kertynyt, mutta onneksi rahastonhoitajana pääsee heti toiminnan ytimeen. Emmiina halusi olla mukana päättämässä meidän Lepaalaisten asioista. Rahastonhoitajana Emmiina uskoo saavansa  kokemusta, joka auttaaa mahdollisesti tulevaisuudessa omaa firmaa perustaessa. Ja näyttäähän se virassa toimiminen ainakin hyvältä CV.ssä!

 
Puutarha ja viheralalla Emmiina on kiinnostunut kasvien monipuolisesta käytöstä rakennetussa ympäristössä ja ekologisuus kiinnostaa.

 
Emmiinaa kuvailevia sanoja: Energinen, ahkera, hymyilevä

 
Tällä hetkellä Emmiinan tulevaisuuden suunnitelmat ovat avoinna. Ainakin näillä näkymin suunnitteluhortonomin hommat kiinnostavat rahuriamme.

 
Tavoite toimikaudelle on huolehtia oppilaskunnan varallisuudesta mahdollisimman hyvin ja kouluttaa toista rahastonhoitajaa samaan tehtävään.

 

Asia, jonka Emmiina haluaa jakaa: Kengän kokoni on 37

Hallituksen esittely: Sihteeri Marjo

Esittelyssä tällä kertaa oppilaskunnan hallituksessa tänä vuonna aloittanut Marjo Silván. Marjo toimii sihteerinä eli kirjoittaa kokouksissa pöytäkirjat ja on perillä säännöistä sekä hoitaa muita juoksevia asioita ja mikä tärkeintä: hoitaa kokouksiin eväät.

Marjon aloitti opinnot Lepaalla HAMKissa 2016 syksyllä puutarhatalouden puolella. Aiemmin Marjo on opiskellut jo puutarhuriksi, joten jatko AMKissa opintojen parissa kuulostaa järkevältä valinnalta. Marjo toivoo opinnoilta uusia kokemuksia kuten vaihtoa tai muuta sellaista.  Lepaalle Marjo saapui Suomen parhaasta kaupungista, Turusta. Kotosin sihteerimme on mettän keskeltä Nummi-Pusulasta, Kärkölästä.

Marjo halusi oppilaskuntaan, koska haluaa olla osa Lepaan tulevaisuutta ja saada hieman syvemmän katsauksen koulusta. Myös aiempaa kokemusta oppilaskuntatoiminnasta löytyy sihteerinä ja puheenjohtajana puutarhakoulusta. Tavoitteeksi hallituskaudelle Marjo asettaa uuden luomisen ja vanhan tulkinnan.

 
Puutarha-alalla sihteeriämme kiinnostaa kasvihuoneessa pyöriminen ja loputon mahdollisuus keksiä uutta.

 
Marjo kuvailee itseään: olen sählä, rauhallinen ja iloinen, mukava. Isona Marjosta tulee jotain erikoista, mutta mitä? Se jääköön nähtäväksi! 🙂 ”Asia, jonka haluan jakaa on, että lemppariruoka on pinaattilätyt!”, sanoo Marjo.