Lepaan Oppilaskunta ry on perustettu vuonna 1913, eli perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 97 vuotta. Oppilaskunnan jäseniä ovat automaattisesti kaikki Lepaan päätoimiset opiskelijat. Heitä edustaa oppilaskunnan hallitus. Jäsenmaksua ei peritä, vaan jäsenyys perustuu työpanokseen elokuussa yhteistyöllä järjestettävässä Lepaa-näyttelyssä.
Oppilaskunnan tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä sekä edistää ja valvoa oppilaitoksessa opiskelevien yleisiä ja yhteisiä etuja, erityisesti koulutus- ja sosiaalipoliittisia asioita. Lisäksi se toimii opiskelijoiden yhdyssiteenä ja tiedonvälittäjänä alueellisiin ja valtakunnallisiin opiskelijajärjestöihin, kehittää opetuksen ja opiskelun sisältöä sekä valvoo ja edistää opiskelijoiden oikeusturvaa. Yhdistys pyrkii myös edistämään jäsenistönsä henkisiä, ammatillisia, yhteiskunnallisia ja liikunnallisia harrastuksia.
Politiikan saralla LOKin kautta ollaan yhteydessä opiskelijoiden kattojärjestöihin, jotka ajavat opiskelijoiden asioita alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Lepaalla hoidetaan asioita yksikön johdon kanssa, oppilaskunnalla on edustaja johtoryhmässä.
Lepaan Oppilaskunta ry:n säännöt
Matkustusohjesääntö ja korvaushakemus oppilaskunnan hyväksi tehdyn työn kuluista